H & A:ssa jäsenet kertovat sekä jakavat kirja-, musiikki-, elokuva-, Youtube- yms. elämyksiään.

3. joulu, 2014

Sauvat kopsahtelevat maahan, ajatukset ajelehtii muodostamatta mitään järkeviä kokonaisuuksia,  eivät tartu eivätkä kiinnity mihinkään. Kuin jotkin klöntit tajunnan hajanaisessa virrassa. 

Kävelyn rytmissä alkaa kuitenkin hahmottua jotain siitä, mitä viimepäivinä iltaisin olen puuhannut: kruisannut netissä, vanunut Youtubessa Bill Hicksiä tuijottaen. Mitä tuo stand-upin ihmelapsi taitaakaan. Katsoin ensin muutaman minuutin kestoisia pätkiä, kunnes oivalsin kuvakejonosta yhdistetyn dokkarin ja lontoolaisen esiintymiskeikan: rohkeaa menoa. Paras mielestäni on otos jenkkien asekaupoista. Juttu huipentuu loistavaksi parodiaksi tunnetusta lännenfilmistä.

Jossain pätkässä Hicksiltä kysytään, mikä on koko touhun (siis stand-upin) salaisuus? Hän vastaa yllättävästi: "Se on kuin jatsin soittamista, rytmi ja improvisaatiota tarvittaessa - siinä se." Ja häntä katsoessani tajuan: jee rytmi, niin se varmaan on, mutta tärkeintä silti on juttujen pointti. Ruudulla välähtää myös Hicksin syntymä- ja kuolinpäivä, mutta en ennättänyt laskea elinvuosia enkä jaksanut etsiä kohtaa uudelleen. Punaniskojen Texasissa syntynyt ja kasvanut mestari nauratti kansalaisia, mutta varmasti myös raivostutti tiettyjä piirejä luultavasti jonnekin kolmenkympin kieppeille. Harmi, ettei häntä enää ole, so so sad...

Ja surullinen on tämä vuodenaikakin, jolloin pimeyksien välillä vuorottelevissa hämärissä yrität keksiä elämääsi  mielekkyyttä, muutamia väriläiskiä arkijonona ryömiviin päiviisi. Kierrän lammen. Laiskahkossa tempossa napsahtelevat kävelysauvat jäätyneeseen hiekkaan. Vihdoin on satanut ohuen lumikerroksen - kaivattua marraskuun valoa.

Veden pinta on jo jäätynyt. Yhtäkkiä muistan joutsenperheen. Uros, naaras ja neljä poikasta, jotka vielä lokakuun loppupuolella uiskentelivat tällä lammella. Huolestunut katse alkaa skannata nyt jo pimenevää jääpeitettä: kai ne ovat älynneet lähteä ajoissa eteläisemmille vesille? Helpotuksekseni en havaitse kiinnijäätyneitä joutsenia. Ja tästä tietenkin johtuu mieleen Pmmp ja heidän eka hittinsä. Joutsenet-biisi kajahtelee muistin cd:ltä. Sen sanojen sekä sävelen melankolia sopii tähän maisemaan, joka on pysähtynyt kuva. Kuollut kuin kuluvan kuun nimikin - marras - häviämisen, kuihtumisen kuukausi.

Seija Inkinen 24.11.2011

ps. Syksyllä 2014 tv:stä tuli dokkari "American: The Bill Hicks story". Hicks menehtyi 32-vuotiaana syöpään, mutta hänen muistonsa kasvaa ja kukoistaa www:ssä: 

linkki Joutsenet 

 https://www.youtube.com/watch?v=lQY0bfB8UaY