8. heinä, 2015

Karpan kallossa kailotti kauan kirurgin kähinä: "Kuulkaapas Kari Karppa. Kropassanne kasvaa kasvi." Kuului kuin kovaäänisestä. "Kas", kivahti Karppa. Kääntyi kohta kaappiaan kohti, kaappasi kakkoskomerosta kaikki kamppeensa, kengät kera kalsareiden. Kotavan kuluttua kohdisti kulkunsa käytävään. Kirurgi katseli kummastuneena Karpan koikkelehtimista, kunnes koko kaveri katosi. Kirurgi kallisteli kroppaansa kurkkien kadulle, kuikki, kunnes keksi: "Karkulainen kuuluisi kaiketi kahlita kaikkine kasvaimineen. Katkaistako karkulaisen kulku kokonaan?" Kiemurteli kirurgi kauhuissaan.

"Kieroista kieroin kirurgi keksi koko kummajaisen kropassani", kuumisteli Karppa kävellessään. "Katin kittiä koko kasvi. Kasvit kasvavat kasvimaassa. Keksi kiristävässä kopassaan, kun kunnon kutit katosivat kaalista. Kovaa koulutusta kaipaisi, kaikki keponen kanalaan ja kirurgeille kunnon kursseja. Katoais kujeet."                                                                                                                                                                                                     

Kirurgi kaivoi katalogia kiireesti, kunnes keksi kulkupelin käyttöönsä. Kaahaili koko kaupungin korttelit, katseli kaikkialle, kutsui Karppaa. Kailotti kovasti, kunnes K-kaupan kulmalla Karppa käppelehti kadulla kohti. Kirurgilta katkesi kulku. Karpan kallo kumautti kolon kulkupelin keulaan. Karkuri kopsahti kerralla katuun. Kauhuissaan kirurgi kiitteli korkeimpaansa, kun kuuli kunstin kähisevän kurkkuääneen. "Kuritushuonetta kalahtaa kaupungin kokeneimmalle kirurgille. Katselet kohta kaltereiden kautta kaunista kaupunkiamme katkerana kuin kylän kateelliset kuppilan kitupiikit", kähisi Karppa kiukkuisena. "Kait Karpan kasvi kasvaa kuin kuumailmapallo kaikessa kukoistuksessa keuhkon kupeessa", kauhisteli kirurgi.

Kutsusta kiireellinen kyyti keräsi Karpan keskeltä katua korjauttamaan katkenneen kinttunsa Keskussairaalaan. Kirurgin kuljetti konstaapeli. Kahden kuukauden kuluttua kuuluisa kirurgi kaivoi kasvin keuhkon  kupeesta Karppaa kiusaamasta.

 Anja Rusinen

8. heinä, 2015

Omenapuun alla aamuisin suunnittelen elämäni suuria asioita. Mitä tekisin tänään vai laiskottelisinko ja vähän muutakin temmeltää mielessä. Lojun valmiina letkeimmässä aurinkotuolissani jos vaikka jälkimmäinen intohimoni voittaisi. Kylmällä säällä värisen talvitakki päällä ja helteellä lekottelen, ja vain pienen pienet stringit hiertää vartaloani. Elän täyttä paratiisielämää. Uneksin Aatamini tulevan salaa omenapuun alle omena hampaissa ja toinen kädessä minua varten. Toivon niin ja samassa unohdun ajattelemaan oikeaa tekemistä. Ajattelu selkeyttää päivää ja antaa vauhtia tai kylvää sielunrauhaa. Tuolistani on helppo kipata pystyyn ja intoutua puuhastelemaan jotain. On antoisaa hioa jokainen varpaan kynsi viimeisen päälle. Voin joskus karistaa mullat sormienkin kynsien alta. Sit on jo tosi kevyt olo. Irtoan rutiineista, vapaudun joskus arjestakin jopa arkena.

On mielenkiintoista katsella oksien välistä taivasta ja tarkkailla kuinka valkoinen utulaiva kiitää ylitseni omaan satamaansa. Keitähän siinä on matkustajina, taivaanvuohia vai pakolaisia, mutta mihin menossa? Tuonne ei voi hukkua, jos vene keikahtaa, mutta pudota kyllä aikamoisen matkan. Vähitellen kuitenkin keula tarttuu harsomaisilla höytyvillä laituriin ja jää siihen kuin kotiinsa. Olkoon se siinä. Laivoja tulee ja menee joka oksan välistä, eivät ne kaikki satamaansa taida löytää.

Aurinko kuumottaa jaloissani. Se on kiertänyt jo talon toiselle kulmalle ja samalla kiivennyt ylös ja tuikkii jo puun kolmannen oksan haarojen välistä otsallani leikitellen. Tiedän, että on lähdettävä ilman omenaa, koska on vasta kevät ja Aatamista ei näy varjoakaan.

Anja Rusinen