27. touko, 2015

Sain vastikään hyvän neuvon, miten jynttäytynyt jäte irtoaa ikeestään. Paras tapa on rykäistä tuotos kyykyllään tai pytyllä, koroke jalkojen alla. Tällöin poistoputki pääsee normaaliin asentoon ja väylä avautuu liikenteelle.

Kyykistyä metsään tarpeilleen on tietysti ympäristörikos. Toisin kuin sadan kiljukaulalauman rypistämä anti ruohottuvaan jokeen ja muutaman metrin levyiselle uimarannalleni. Pelloilla pyhät kansallissiipeilijät ovat apulannoittajia, eikä puhettakaan lintulentsusta. Kaikkein pienin ympäristöhaitta on osoittautunut olevan lähivesistön ympärillä olevilla suurnavetoilla. Suurin niistä liki rypyrantaani.

Mikäli tietyn ammatin etujärjestö ja ekoistit onnistuvat rajoittamaan demonisoivalla ajojahdillaan kaavoituksen ulkopuolella asuvien elämän mahdottomaksi, ja sosialisoimaan heidän kotinsa ja omaisuutensa lisääntyvillä haittaveroilla, pitänee näiden vainottujen ottaa oikeus omiin käsiinsä. Monikulttuuristamisen myötävaikutuksessa voisi maaseutuvähemmistökin oppia jopa isistämään. Ulkomaiset kaapu-isiksethän suvaitsematon suvaitsevaisto selittää yhteiskunnallisista syistä johtuviksi, koska valtaeliitin mielivalta on vienyt vallattomilata elinmahdollisuudet. Miksei sitten olisi ylimielinen ja ahne eliitti Suomessakin pakottamassa haja-asutusalueen ihmisiä huonoimpaan vaihtoehtoon puolustaa elintilaansa.

Vihreiden sotilaiden miehittämä yhteiskuntapolitiikka jyrsii ääriasenteillaan kansalaisten oikeustajua. Mutta propagandallaan ja sensuurillaan he kääntävät ne arvostelijoidensa äkkivääryydeksi. Puutiaistautiset vihertelijät leviävät itärajamme molemmin puolin.

Niin, että kun minä luomusti rykäsen helpotukseni kotikuusen juurelle, niin saattaapa ekopeikko olla etsimässä elämäänsä merkitystä siipioravasta ja nähdessään minut huolestuu liidokin suuresti häiriintyvän toimistani. Toruu ja hätistää minut pois tontiltani ja alkaa masinoida aluetta rauhoitettavaksi ja ihmisasutuksen kieltäväksi. Siinä kuitenkin luontoviisas tekee eniten vääryyttä suojatilleen, sillä siivekkäät rotat nimenomaan hakeutuvat ihmisasutuksen keskelle. Runsastuneet citysiipiset ovat siitä todiste.

Mikäli onnistun häiröttä toimissani ja myöhemmin joku bongari elämysretkellään yhyttää kuivakan kikkarakokoelmani, ei hän sitä metsälöydöksenä välttämättä tunnista ihmislähtöiseksi, citysivistynyt ja ainoaksi luonto-osaajaksi julistautunut pyttykakkija kun on. Toisin on tietämyksensä eläinten jätösten suhteen. Lie jo laatineet latinalaiset nimetkin päästöille.

Elukoiden kilpakyylääminen jopa keksii luontoharvinaisuuksia, jotka luontoherännäisyysprotokollan mukaan pitää heti uhanalaistaa. Samalla idealla kuin lääketehtaat keksivät sairauksia keksimilleen lääkkeille. Löytäjän julkisuuskipeys saa luontaishoitoa vihersokeassa mediassa. Niinpä nyt läjäni tarjoaa hyvän mahdollisuuden päästä kailottamaan tuntemattoman uhanalaisen jätöksestä. Ja totta viimeisen päälle, uhanalaisesta todellakin on kysymys! Eikä sitä lajia ole vielä missään päin maailmaa julistettu suojeltavaksi. Syntipukiksi kyllä.

Syvä luontosuhde synnytti uusputkimiesten ammatinkin. Harmi vaan, että osa hellämielisistä luonto-osaajista hoksasi tiirailijalaumojen häiritsevän kytättävien rauhaa. Ketäpä ei kyttääminen häiritsisi. Liekköhän ollut bongauksen aiheuttamassa häirinnässä kysymys myös bongarien välisestä kilpailusta, että kuka ensimmäisenä löytää uutta ja kuvaa eniten. Olenpa ollut huomaavinani kyttäysvehkeiden kilpavarusteluakin. Keskinäinen kateus ja ahneus se sorkkii luontoautuaitakin.

Luontoaatelit valokuvaajineen ja raatosyötteineen ovat matkailubisnekseen vedoten nyrjäyttäneet luonnon ehdoilla toimimisen totuttamalla suurpedot ihmisiä pelkäämättömiksi ja jatkuvasti reviirejään laajentaviksi. Jospa luontovalistajat onnistuisivat kasvattamaan petonsa kaupunkeihin sopeutuviksi, tulisi lähielämyksiä kunnoltaan rapistuville asfalttiatleeteille.

Luonnon ylipapisto ei tunnu hoksaavan, että heidän päävihollisensa, luontouskonnottomat laljitoverinsa, rajoittavat omatoimisesti elinpiiriään joukkoteurastamalla toisiaan. Sodat syntyvät yhden totuuden julistuksista, jonka arvostelu torpataan sensuurilla. Niin nytkin luontokäsityksessä pyritään vain yhdenlaiseen totuuteen. Vastakkain ovat taajamissa eläneet luontoteoreetikot ja ikänsä luonnon ehdoilla eläneet käytännön järkiset.

Luontoteemalla ratsastavia on monenkirjava joukko, onhan siitä tullut viimeisin valtakassara. Edellinen mahtimantra oli YYA ja Suomi-Neuvostoliittoseura, joissa jokaisen valtikan ja ruohonjuurelaisen piti itsensä kastaman.

Fundamentalistisessa luontoajattelussa ihminen ei tunnu enää kuuluvan luontoon ollenkaan. Luonto voisi paremmin ilman ihmistä. Ehkä tulevaisuutta varten voisi sallia muutaman puunhalaajapopulan elää muistona menneiden aikojen monimuotoisuudesta, jolloin ihmiselläkin oli oikeus taistella elintilastaan. Sitä tutkittaisiin eksoottisena luontoharvinaisuutena ja opitun kaavan mukaan julistetaan suojelukohteeksi aikana, jolloin suursyntisestä uusihmiseksi jalostunut on jo sopeutunut elämään pelkällä aurinkoenergialla luontoa kuormittamatta. Jätettä ei synny, eikä tämän henkiolennon tarvitse kärsiä ummetuksestakaan. Pyhä henki on laskeutunut maan päälle hallitsemaan ja ravitsemaan koko luontoa oikeudenmukaisesti.

Kehityskulun tässä vaiheessa luonnottomuuteen sopeutumattomana tämän äkistäjän alakerran paine käynnistikin yläkerran purkamaan painetta ulostamalla edes mielen saastat.

Paula Pyykkönen 19.5. 2015 

27. touko, 2015
31. maalis, 2015

No, ainakin se, kun en tiedä mikä? Varmaa vain on, että jurppii. Sitäkin on monen sorttista. Nyt hiljaisesti jurnotuttaa, kaikki tökkii. Puhtia pukkaa, tekemisissäni on draivia, jälki usein ennustamatonta.

Kävelen pirtissä edestakaisin ja kompastun maton rökäleeseen, joka vanhuuttaan on veltostunut olemaan pelkkä möykky. Heitän sen ulkorappusille ja tuhisen: juutas aina jaloissa. Hietkin tyrkkäsi, jään kuistille jäähdyttelemään. Taasko tiainen tuppaudut kuistin yläparruille rotjaamaan paikkoja. - Lähde siitä, asu metsässä. Minä asun tässä. Oraville on sama laki, ei ihmispesään.

Unohdun kuistin penkille. Vuodenajat ovat yhtä ees taas vuohkaamista. Mikä järki on syntyä, kasvaa ja sitten heretä lopullisesti olemasta. Uraputkipätkiä, vai hukkaputkiako lie. Kevät kertahumauksella kesään, sateisiin, helteisiin ja itikoihin, ja pian taas kukoistuksen konkurssi.

Nyt keksin, mistä tonkaisen keljutuksen syytä - verkosta tietysti. Siellä on keljutusfestivaalit nonstoppina. Tarjonta on runsas ja sivut pöllähtelevät ruudin katkua. Silmäilen sieltä täältä, räksytys tympii, ruokkii omaa ärtymystäni ja alkaa ahdistaa. No, löytyihän keljuttamisen syyhyn ainakin liitännäinen. Miten jotkut kehtaavat meuhkata toisilleen kuin mielipuolet. Verkon pahat henget kasvavat kuin polyypit, yhden kun poistaa, niin kaksi kasvaa tilalle. Irrottaudun verkon kahleista. Ei löytynyt virtuaali-ihmisistäkään selitystä mieleni miinuksille.

Entäpä jos vain kuvittelen keljutukseni. Ja vaikka en kuvittelisikaan, niin voisinko kääntää oloni väkipakolla plussan puolelle. Ihan vaan itseni uhalla. Se olisi elämäntaitokonsulttien tyrkkytavaraa, parfymoida äkäinen olo kukkaiseksi. Pohjamutia myöten möyrivä pänniminen on epäterveellistäkin, kannattaa mieluummin olla vaikka pakkopositiivinen. - Eikä helskutissa, alkaa vain enemmän kiehuttaa.

Kumma härpäke koko mieli. Mitä keljuttaminen on?

Tyytymättömyyttä, pettymystä, loukkaantumista, turhautumista, harmistumista. No niin, joko polttaa? No joo. En ole tarpeeksi viisas. En millään riitä itselleni. Haluni ovat liian isot kykyihini nähden. Siinä se, mukava alusta krooniselle tyytymättömyydelle. Ja mikä myrkkyvaluma olenkaan ympäristööni alkaessani nähdä ongelman muissa kuin itsessäni. Ei ihme, että pahat henget ovat kaapanneet bittiavaruuden, äkäiset somelit hyökkäilevät ängri böördsien ohessa. Vielä en anna somelien syödä kädestäni, sillä omien räyhähenkien kesyttäminen vie energiat puuttua koko lauman rähinöihin.

Kun kuvittelee yksin paljain käsin kaatavan isoa kerrostaloa, löytyy keljuttamiseen monta rantua.

Paula Pyykkönen 25.3. 2015

 

31. maalis, 2015

Rupesin sitten tekemään rakennemuutosta. Poliitikot siitä ovat jo paasanneet turpapielet rakoilla. Pelurit voivat puuhastella mitä hyvänsä hämäräkäsitteensä armollisessa huomassa. Ulkopuolisille kerrotaan vain fantastiset tarinat, joiden tarkoitus on häivyttää todellinen myyräntyö. Liturginen ongelmajäte on poliittisten pisteiden idätysalusta. Juuri nyt itusia tehoruokitaan kampanjoin ja sato korjataan vaalituloksena. Kuinka liikuttavan läpinäkyvää vilppiä.

Niin että mitenkä minä sitten aion pistää rakenteet uusiksi. Ensinnäkään se ei tule olemaan haasteellista. Kieleni syrjii jyrkästi tuota saastaisen siistiä tyrkkysanaa. Poliittisen korrektiuden kiertoilmaukset ja vaikeneminen ovat itsesensuurin korkeakoulu ja sananvapauden syöpä.

Koska en ole muotin mukaisesti yhteisöllinen, rakennemuutoskin kohdistuu vain itseeni. Se lähtee anatomiani tutkimisesta ja omaan napaan tuijottamisesta. Muutoksiin pakottaa oma, vituralleen mennyt  mummorustinki. Moni tukirakenteeni osa on keljusti olemassa. Runkoputki on väärin mutkalla ja jäykistynyt monesta kohtaa varsin luovasti. Se on manipuloinut muutkin osat vänkkyrään, kiristänyt lihakset ja niin kutsutut pehmytosat möykkeliköksi. Tasa-arvo lihastyöskentelyssä ei toteudu, sillä toiset ovat ylikunnossa ja toiset velttoja siipeilijöitä.

Korvien välissä olevan hallituksen ylimielisyys ja kyvyttömyys kuunnella kehon eri osien viestejä on pakottanut alamaiset hätäratkaisuihin. Pitkittyessään pakettiin on kehittynyt itseään ruokkiva monivaivaisuus, jolloin kivut pakottavat tollonkin komentokeskuksen muutokseen.

Vaistollani olen ratkaissut istumatyöläisen ongelmia liikunnalla. Kiitos lapsityövoiman käytön lapsirikkaassa pienviljelijäperheessä totuin hyötyliikuntaan, joka pani kaipaamaan liikettä pian ammatti-istujaksi päädyttyäni. Silloinen käsitys istumatyöstä oli kevyttä ja hyväksi, mutta ruumiillinen työ pahasta.Tuon ajan käsityksen myöhäisin esimerkki oli kävelemäni 3,5 km pituinen työmatka. Huolestuneet tuttavani tarjosivat sitkeän ystävällisesti autokyytiä, ennen kuin luovuttivat.

Vuosien kuluessa liikuntavalistus alkoi näkyä yleisissä liikkumisasenteissa myönteisenä. Opin senkin, etteivät hyvätkään suositukset sovi kaikille, vaan ovat viitteellisiä. Seuloa itselleen sopivat vaihtoehdot valtavasta tietomäärästä on vaikeaa. Liikunnan oheen kimppautuneet ruoka- ja pillerimarkkinat ovat ryöpsähtäneet terveysteollisuudeksi, jonka kuohuissa rakennemuutokseni vaatii samaa tasapainoilua kuin kosken tyrskyissä tukin päällä seisovalta tukkipojalta.

Monenmoista liikettä olen hinkannut kroppaani. Pitkät kävely- ja ajattelulenkit ovat olleet peruskamaani. Vakiokujeisiini ovat kuuluneet myös voimistelu ja venyttely. Vanhemmalla iällä otin liikunnan jälkiruoaksi tanssin, josta lapsena haaveilin ammattia.

Rakenneremontin viimeisin työkalu on fysioterapiaan perustuvat pilates ja jooga, joihin olen tutustunut krjallisuuden kautta jo aikaisemmin ja nyt käytännössä. Pilateksen idea tukirakenteiden luontaisesta asennosta ja liikeradasta on minulle suurin oivallus. Tunnistin heti käytännössä osieni virheelliset toiminnot, joita pienillä ja keskittymistä vaativilla liikkeillä havainnollistin lisää. Anatomiaan perustuva omatutkinta on minulle koko rakennemuutoksen kivijalka. Löysin jo muutamille kivuille niiden alkuperäiset syyt.

Joogan venytykset vaikuttavat lihaksien lisäksi yhtä paljon lihaksien ja luuston väliseen kudosverkkoon, jossa ovat pehmytosat luukalvoineen, jänteineen, hermoverkkoineen ym. Ne ovat usein jumissa eivätkä liu'u toistensa lomassa, jolloin aineenvaihdunta ei toimi ja lihasrasituksessa syntyvät kuonat pakkautuvat kyseisiin kehon osiin ja aiheuttavat kipuja. Jooga ja pilates tuntuvat täydentävän toisiaan ihanteellisesti. Samoin fysioterapeutin vetämä laatujumppa, jossa myös aloitin itsekkään toimintani.

Näillä rakenteen korjauksilla tollastelen taas pitkän pätkän eteenpäin ja vanhenen siedettävästi. Mitä paremmin ymmärrän minäjärjestelmän yhteispeliä, sitä useampaa rakenteeni viestiä osaan kuunnella. Se on parasta rohtoa kipeille pateille.

Rakennemuutos omassa ja Suomi-neidon kropassa käynnistyy vain jäsentensä aktiivisuudella, kapinalla. Tilastojen mukaan Suomen äänestysprosentti on reilut kuusikymmentä. Noin 40% neidon kehosta on amputoitu. Onkohan siihen laskettu äänestämättömien lisäksi tyhjät äänet ja pilaliput? Asiaan ei haluta paneutua avoimesti, koska se kyseenalaistaisi nykysestä rakenteesta hyötyvien oikeutusta valtaan. Sen sijaan räkytetään kuoliossa olevia nukkuviksi ja masinoidaan mielikuvaa demokraattisesta vaikuttamisesta. Tästä päivästä alkaen saamme mediavyörynä päivän pituisen kasteen jokaisen lahkon fantasioista vaalivilppikoneen ja ovensuulirkutusten lisäksi. Pellet tuovat kotiovellemme itsensä, eivät peruspalveluita.

Valtaeliitin kulissien takainen peli on niin kannattava keinotteluelinkeino, että hoettua rakennemuutosta tarvitaan kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien kaventamiseen, jotta valtikat saavat pitää luomansa valtarakenteet ennallaan. Tavoitteena on, että suostumme entistä enemmän nyysittäviksi, kunnes mätä on tuhonnut jäsentensä lisäksi isännänkin.

Paula Pyykkönen 25.3. 2015

 

29. tammi, 2015

Jo kaksi kuukautta yhteen menoon olen ihaillut ilmaiseksi kotipihani talvimaisemaa. Pullakka lumipuku loihtii valoa, se tuuraa auringon lakisääteistä talvilomaa. Elän joulukortin sadussa. Juhlapukeutumiseen kontrastia antaa edeltäneen syksyn muistikuva märänharmaasta rönttöskuosista. Vuodenaikojen vaihtelu on asuinpaikkani parasta antia. Oman reviirin tarjoamia luontoelämyksiä on kertynyt muutama vuosikymmen.

Kotikutoiset elämykset ovat saaneet minusta sellaisen otteen, etten ole päässyt irti pusikostani ulkomaille elämystämään. Reissukulttuuriin vihkiytyneet ovat olleet huolissaan mökille höperöitymisestäni. Matkailun avartamat, loman ja työn sekä muiden syiden ehdollistamat nykynomadit lienevät jo enemmistö maapallon ihmisistä.

Nykyisessä kansainvaelluksen imussa ihmislaji väkisinkin vertautuu mereen vaeltavaan sopulilaumaan tai uivaan silakkaparveen. Joukkoutuminen ihmisten kohtaamisessa näyttäisi olevan kiihtyvä. Esimerkiksi mikä tahansa tapahtuma tähtää aina entistä suurempiin yleisömääriin. Lavamökällä ja yleisön mölyllä sakki heruttelee itsensä joukkonirvanaan, jossa kaikki tuntevat olevansa saamapuolella. Tarjolla olevilla kemiallisilla apukonsteilla voi väristyksiinsä saada lisäbonukset. Lisäksi jokaisella kuuluu olla fanitettava.

Samaa menoa on telkussakin. Valmiiksi nauretun viihteen rinnalle on tullut valmiiksi vonkuminen. Juontajan tekoinnokas ja koheltava puhetyyli rytmittyy säännöllisiin vongahteluihin, joihin yleisö yhtyy villieläimen intensiteetillä. Nyt kulttuurikasvatukseen kuuluu osata teeskennellä ihastumista vongahteluun. Edellinen valistus opasti tyhjänpuhumiseen. Yleveron ansiosta voi halpistuotteita suoltaa paineitta.

Reissubisnestäjille joukkohysteriaan antautuvat ovat tuottoisia. Mikäpä siinä, elinkeino elinkeinojen joukossa ja palvelut täyttävät massan tarpeet. Mutta entäpä ne tollot, jotka jättäytyvät laumoista sivuun, rakentelevat itse omat elämyksensä eivätkä älyä ohjelmoiduista viihtymispaketeista. Ovatko he syrjäytyneitä, ja pitäisikö heistä olla huolissaan. Tiedä, mitä vielä keksivät omin nokkinensa. Samaan liekaan heidät on saatava, se on yleinen etu. Mitä yleinen etu tarkoittaa, sitä ei sen hokija kerro.

Entäpä, jos asiat kääntyisivät ylösalaisin, niin kuin niiden on joskus tapana tehdä. Eli voisiko jo ajatella paikalleen äjähtäneet etuoikeutetuiksi, koska selviytyvät hengissä ilman reissukiimaa ja massojen huumaa. Miksi suurella vaivalla tehdystä, ostetusta tai vuokratusta pesästään pitäisi säntäillä jatkuvasti muualle. Sen sijaan että rauhassa nautiskelee elämänsä suurimmasta hankinnasta. Kun ei ole höntäilykoukussa, on enemmän aikaa ja rahaa huoltaa ja remontoida kotopesäänsä. Olo leppoistuu itsestään, ei tarvitse opetella erikseen leppoistelua gurun ostopalveluna niin kuin ei lomavalmentajankaan. Kotona viihtyvien rahapussistakaan ei tule anorektikkoa.

Reissukulttuurin kovassa kilpailussa etsitään jatkuvasti uusia rahastuksen kohteita. Odotankin jo, koska sääntelyuskovaiset poliitikot määräävät kotonaolemisen enimmäiskaton. Aletaan propagoida mökkihöperöt vapaamatkustajiksi, koska eivät kuluta markkinoiden luomia tarpeita. Poliitikot yhdessä keinottelusta kiinnostuneiden yrittäjien kanssa keksivät nollatuotepalvelun, jossa pakko-ostatetaan valhe. Molemmat keksijät hyötyvät, kun säädetään laki, että on maksettava vero, jos ei osta tyrkytettyä tyhjää. Kitkerä esimerkki tehtailusta on paskalaki, jolla kuuliaisimmat sopulit tulivat ryöstetyiksi. Elinkeinottelukopla on edelleen vapaalla jalalla ja ilman seuraamuksia.

Poliittinen viriiliys jatkuu puuhakkaiden innovoijien uutena rahanpyydyksenä. Vähiten korruptoituneisiin maihin kuuluvassa Suomessa he onnistuivat tekemään tajunnan räjäyttävän tutkimuksen, jossa väitetään, että omistusasunnoissa asuvat aiheuttavat tämän hetken suurimman yhteiskunnallisen ongelman, työttömyyden.

Siinä onkin miettimistä, miten puolustautua laillisilta työttömyyden poistajilta, etteivät ryöstä kotiani lisäveroilla ja häädä minua suurtaajamien slummeihin. Ihmisten pakkosiirtämiset lainsäädäntöteitse on tuttua touhua kaikissa yksinvaltiaiden hallitsemissa maissa. Meillä tavoite salakuljetetaan hyvinvointiyhteiskunnan nimikkeellä. Loitsu on kantanut jo niin pitkälle, että se on syönyt oman häntänsä kakkaruutin tuntumaan ja haisee.

Arvuutella omissa oloissaan tulevaisuutta on yhden sorttista aivonysän reestoomista. Siinä kun vikkelä mielikuvitus käy välillä kuvioita koristelemassa, ei aika tule pitkäksi mökkihöperönäkään. Montakohan työtöntä sain tälläkin koti-istunnolla pyöräytettyä ja matkailua murennettua?

28.1. 2015 Paula Pyykkönen