7. tammi, 2015

Jouluriehaa

Taas sitä tursuu joka suunnalta. Joulua. Tottuneesti lauma ritualisoituu. Ajatukset jouluasennossa – kaikki ovat hyviksiä. Hyvätapaista on vähintäänkin teeskennellä sitä, vaikka monesti kotoisemmalta tuntuisi olla nuttu nurin. 

Ostovoima, yhteisvoiman ketju. Kalenterin lukuisat merkkipäivät ovat muovautuneet bisnespiristeiksi. Ostos- ja viihtymisparatiisit kutsuvat yhteisiin talkoisiin rakentamaan hyvinvointia kaikille. Viimeisin hittituote, yhteisöllisyys, on käsinkosketeltava talkooväen tungeksiessa onnellistavien härpäkkeiden ja palveluiden paljoudessa. Samalla väitetään, ettei yhteisöllisyyttä muka ole. Yksilökeskeisyyttä sitä vastoin riittää kaikkialle. 

Mitä useampi kilvoittelee kuluttamalla, sitä sutsikkaammin raha vaihtaa omistajaa ja loihtii hyvää itsen lisäksi koko populalle. Ilosanoma on miellyttävyydessään uskottava. Jos ostohalut ovat isommat kuin omat varat, niin velka on oiva ratkaisu haluta ja saada sitä, mitä muutkin. Oikeus saada haluamansa ja velvollisuus ostaa, siinä kunnon kansalaisen elämäntarkoitus. 

Ajatus, tarvitsenko kaikkea tyrkyllä olevaa, on saatanasta ja johtaa talousjargonin mukaan lamaan. Demokraattisesti pienen ihmisen finanssikupla rakentuu ja toimii samalla periaatteella kuin globaalin, yhä harvalukuisemmaksi keskittyvän rahankerääjäeliitin. Joululaulun klassikossa, ”Porsaita äidin oomme kaikki, sinä ja minä ...”, on samanarvoisuuden eetos, joka päivitettynä vois kuulua vaikkapa näin: kuplamaakareita oomme kaikki, oomme kaikki, sinä ja minä. 

Niin että mitenkä sitä joulua pyörittelisi näiden ajatusten kanssa, että olisi hyödyksi itselle ja koko suomisakille. Kiihdytänkö bisnestä ja panen rahan kiertämään, turvotan omaa ja toisten romuvarastoja, vaikkapa vain pikkuisen ja vain läheisimmille. Vai autuutanko itseäni vapaaehtoistyöllä, joka sekin on lanseerattu hittituotteeksi. Se oli Linnajuhlienkin teema. Tunnettujen artistien pykäämät hyväntekeväisyyskonsertit ovat nykyvakio auttaa huono-osaisia. Television Lupa välittää -ohjelma viihteellistää leppoisasti hyväntekemistä. Kampanjan ajoitus joulun hyvismarkkinoille on mitä osuvin. Median lahjoittama markkina-arvo on esiintyville lahjoittajille huomattava. Tärkeintä on, että auttaminen näkyy ja kuuluu laajasti. 

Omantunnon puhtaanapito ja julkisivun hoito on vaivatonta. Siitäkös vikuroiviin mietteisiini murtautuu roistoajatus, joka välkkyy kuin valomainos: tuunattu anekauppa. Vastateesejä en vielä tunnista. Sen sijaan kompastelen moniin kysymyksiin. Mistä niitä tyytymättömiä, halujensa huumassa vellovia ihmisiä syntyy. Markkinoiden luomasta illuusiostako, jossa uskotellaan kuluttajalta puuttuvan jatkuvasti jotakin. Puute tuntuu entistä todemmalta, jos oman hyvinvointinsa hoksaa huonommaksi kuin toisten. Kateus ja ahneus kulkevat käsikynkkää, mikä kilpailuksi brändättynä vie kehitystämme eteenpäin. Kehityskulut sukeltelevat hyvässä ja huonossa hakiessaan tasapainoa ja kohtuutta ymmärrykseemme ja tekemisiimme. 

Mitä on hyvinvointi itse kenellekin, onko se jokaiselle tyrkätty, yhdenmukainen utopiamuotti, johon kaikilla on oikeus pyrkiä. Entä oma velvollisuus omien halujen ja resurssien sekä yhteisen edun ristivedossa. Paljonko itse kunkin on otettava vastuuta omista valinnoistaan. Paljonko syitä huonoon vointiinsa voi läjätä yhteiskunnan kontolle. Puntarointi, yhden sortin kaupankäynti omien arvojensa ja yhteiskuntamoraalin kanssa, on elinikäinen hikoilulaji, jossa tosiasioiden tunnistaminen ja tunnustaminen ovat tämän maratonlajin super foodia. 

Niin vain minäkin luiskahdin jouluhärdelliin ja puuroutin pähkäilyni joulupuuroksi. Tarjoilen sitä täydessä ymmärtämättömyydessäni ja hoen jouluriehassani joulurauhaa.  Yleissivistykselle altistuneena joulumieleni ei ole hyvä eikä paha, vaan tasa-arvoisesti mielialaneutraali.

 

Mauttomasti joulukuun 14. päivänä 2014

 

Paula Pyykkönen