29. tammi, 2015

Reissukulttuuri versus mökkihöperyys

Jo kaksi kuukautta yhteen menoon olen ihaillut ilmaiseksi kotipihani talvimaisemaa. Pullakka lumipuku loihtii valoa, se tuuraa auringon lakisääteistä talvilomaa. Elän joulukortin sadussa. Juhlapukeutumiseen kontrastia antaa edeltäneen syksyn muistikuva märänharmaasta rönttöskuosista. Vuodenaikojen vaihtelu on asuinpaikkani parasta antia. Oman reviirin tarjoamia luontoelämyksiä on kertynyt muutama vuosikymmen.

Kotikutoiset elämykset ovat saaneet minusta sellaisen otteen, etten ole päässyt irti pusikostani ulkomaille elämystämään. Reissukulttuuriin vihkiytyneet ovat olleet huolissaan mökille höperöitymisestäni. Matkailun avartamat, loman ja työn sekä muiden syiden ehdollistamat nykynomadit lienevät jo enemmistö maapallon ihmisistä.

Nykyisessä kansainvaelluksen imussa ihmislaji väkisinkin vertautuu mereen vaeltavaan sopulilaumaan tai uivaan silakkaparveen. Joukkoutuminen ihmisten kohtaamisessa näyttäisi olevan kiihtyvä. Esimerkiksi mikä tahansa tapahtuma tähtää aina entistä suurempiin yleisömääriin. Lavamökällä ja yleisön mölyllä sakki heruttelee itsensä joukkonirvanaan, jossa kaikki tuntevat olevansa saamapuolella. Tarjolla olevilla kemiallisilla apukonsteilla voi väristyksiinsä saada lisäbonukset. Lisäksi jokaisella kuuluu olla fanitettava.

Samaa menoa on telkussakin. Valmiiksi nauretun viihteen rinnalle on tullut valmiiksi vonkuminen. Juontajan tekoinnokas ja koheltava puhetyyli rytmittyy säännöllisiin vongahteluihin, joihin yleisö yhtyy villieläimen intensiteetillä. Nyt kulttuurikasvatukseen kuuluu osata teeskennellä ihastumista vongahteluun. Edellinen valistus opasti tyhjänpuhumiseen. Yleveron ansiosta voi halpistuotteita suoltaa paineitta.

Reissubisnestäjille joukkohysteriaan antautuvat ovat tuottoisia. Mikäpä siinä, elinkeino elinkeinojen joukossa ja palvelut täyttävät massan tarpeet. Mutta entäpä ne tollot, jotka jättäytyvät laumoista sivuun, rakentelevat itse omat elämyksensä eivätkä älyä ohjelmoiduista viihtymispaketeista. Ovatko he syrjäytyneitä, ja pitäisikö heistä olla huolissaan. Tiedä, mitä vielä keksivät omin nokkinensa. Samaan liekaan heidät on saatava, se on yleinen etu. Mitä yleinen etu tarkoittaa, sitä ei sen hokija kerro.

Entäpä, jos asiat kääntyisivät ylösalaisin, niin kuin niiden on joskus tapana tehdä. Eli voisiko jo ajatella paikalleen äjähtäneet etuoikeutetuiksi, koska selviytyvät hengissä ilman reissukiimaa ja massojen huumaa. Miksi suurella vaivalla tehdystä, ostetusta tai vuokratusta pesästään pitäisi säntäillä jatkuvasti muualle. Sen sijaan että rauhassa nautiskelee elämänsä suurimmasta hankinnasta. Kun ei ole höntäilykoukussa, on enemmän aikaa ja rahaa huoltaa ja remontoida kotopesäänsä. Olo leppoistuu itsestään, ei tarvitse opetella erikseen leppoistelua gurun ostopalveluna niin kuin ei lomavalmentajankaan. Kotona viihtyvien rahapussistakaan ei tule anorektikkoa.

Reissukulttuurin kovassa kilpailussa etsitään jatkuvasti uusia rahastuksen kohteita. Odotankin jo, koska sääntelyuskovaiset poliitikot määräävät kotonaolemisen enimmäiskaton. Aletaan propagoida mökkihöperöt vapaamatkustajiksi, koska eivät kuluta markkinoiden luomia tarpeita. Poliitikot yhdessä keinottelusta kiinnostuneiden yrittäjien kanssa keksivät nollatuotepalvelun, jossa pakko-ostatetaan valhe. Molemmat keksijät hyötyvät, kun säädetään laki, että on maksettava vero, jos ei osta tyrkytettyä tyhjää. Kitkerä esimerkki tehtailusta on paskalaki, jolla kuuliaisimmat sopulit tulivat ryöstetyiksi. Elinkeinottelukopla on edelleen vapaalla jalalla ja ilman seuraamuksia.

Poliittinen viriiliys jatkuu puuhakkaiden innovoijien uutena rahanpyydyksenä. Vähiten korruptoituneisiin maihin kuuluvassa Suomessa he onnistuivat tekemään tajunnan räjäyttävän tutkimuksen, jossa väitetään, että omistusasunnoissa asuvat aiheuttavat tämän hetken suurimman yhteiskunnallisen ongelman, työttömyyden.

Siinä onkin miettimistä, miten puolustautua laillisilta työttömyyden poistajilta, etteivät ryöstä kotiani lisäveroilla ja häädä minua suurtaajamien slummeihin. Ihmisten pakkosiirtämiset lainsäädäntöteitse on tuttua touhua kaikissa yksinvaltiaiden hallitsemissa maissa. Meillä tavoite salakuljetetaan hyvinvointiyhteiskunnan nimikkeellä. Loitsu on kantanut jo niin pitkälle, että se on syönyt oman häntänsä kakkaruutin tuntumaan ja haisee.

Arvuutella omissa oloissaan tulevaisuutta on yhden sorttista aivonysän reestoomista. Siinä kun vikkelä mielikuvitus käy välillä kuvioita koristelemassa, ei aika tule pitkäksi mökkihöperönäkään. Montakohan työtöntä sain tälläkin koti-istunnolla pyöräytettyä ja matkailua murennettua?

28.1. 2015 Paula Pyykkönen