29. tammi, 2015

Näyttämö

Hiljaisuus.
Pohjolankadun liikenteen vaimea ääni taustalla. Tyhjä sali vielä..
Viime hetken tarkastus, -lavasteet on paikoillaan, puvut hengarissa. Kahviautomaatin kohina, kahvi tuoksu leijailee nenään. Vielä kerkeää kupposen hörpätä rauhassa.
Työväentalon näyttämön takana hirsiseinillä nimikirjaimia.
Sotavuosien aikana sotilaat raapustaneet nimensä, päivämäärät ja vuosiluvut. Aikaa on ollut vuoteella maatessa raapustella seiniin puumerkit. Vilkaisen aina Edvin Laineen puumerkkiä. Jos nuo seinät osaisi kertoa tarinoita…
..jossakin rapsahti, onko se teatterin kummitus? No jaa saattaa ollakin.
Pikku hiljaa alkaa porukat tulla. Iloinen puheen sorina ja naurua kuuluu näyttelijöiden takahuoneesta. Kuka mitenkin, toiset hiljaisen keskittyneenä, vakavana… valmistautua illan näytökseen. Valo -ja äänimies testailee pöytänsä ääressä. Yksi näyttelijä avaa ääntään lavalla.
Yks kaks kuuluu ääni:
Apua, nappi on irronnut. Apu löytyy pian, puvustaja näppärästi ompelee napin.
Vielä loppusilmäys ympärille - valmista on salin puolella.
Narikka miehet paikoillaan ottamassa takkia asiakkailta. Puheen sorina täyttää pienen eteisen.
Hajuvesien tuoksut täyttää ilman. Tuttuja on, tungosta. Nyt on aukaistava salin ovet .Ihmiset asettuu paikoilleen
Pikku hiljaa tilanne rauhoittuu.
Kello on tasan. Ovet suljetaan ja näytös voi alkaa. Valot sammuu, hetki hiljaista.
Valot syttyy näyttämölle, musiikki kaikuu ja näyttelijä astuu valokiilaan.
Eteisaula hiljenee, narikkamiehet ja lipunmyyjä poistuvat. Valot sammuu ja pimenee.
Siirryn lämpiöön.
Otan kahvia.
Odotan ja odotan, näytös elää näyttämöllä.
Taputuksia …kohta on näytös ohi . Niin vierähti pari tuntinen.
Salista poistuu ihmiset ,valonheittimet sammuu. Näyttämö on tyhjä ja äänetön.
Ei kuulu mitään.
Seison näyttämöllä –kuuntelen –missä rapsahti? No se kummitus...

Sammutan loput valot, suljen ulko-oven ja kotimatka alkaa.

Paula Jääskeläinen ©